lumen sulaminen edistyy

Kulunut viikko on sulattanut lumet pihani metsärinteestä melkein kokonaan, vaikkei olekaan ollut erityisen lämmintä tai aurinkoista. Kuusen havujen alla suojassa olleet viime syksynä istutetut kukkasipulit ovat nousseet nätisti ja yksi lumikello kukkii jo. Sipuleita vartioi ihana, viime kesänä Kemiöläisestä Westersin puutarhasta ostamani rautainen Venus-patsas.


Puolet pihastani on metsää. Siellä kasvaa mäntyjä, kuusia, katajia, haapoja, tammia, koivuja, pihlajia ja pähkinäpensaita. Yksi pieni lehtikuusikin on. Aluskasvillisuus on puolukkaa, kanervaa, heiniä ja kieloja.


Metsään johtavan rinteen olen kunnostanut ja rakentanut nykyiseen muotoonsa vasta viime kesän lopulla. Vielä kaksi vuotta sitten puutarhamajan sivulla, tammen alla oli iso purettujen lautojen kasa, josta kuuden vuoden ajan etsin sopivia rakennustarvikkeita projekteihini. Nyt laudoista on parhaat pinottu puuvajan seinustalle ja loput sahattu polttopuuksi. Taimilaatikkoaineksia siis riittää toistaiseksi.


Pihalla ei ole vielä erityistä tekemistä, mutta on kiva katsella sitä verannan ikkunasta.

Lumien sulamista odotellessa

Tänään lumi ulottuu vielä saappaan varten asti. Olen rämpinyt pihalla ja hoitanut kahden suuren vanhan unkarinsyreenin leikkaamisen. Harvensin pensaita rankalla kädellä, koska ne ovat alkaneet peittää liiaksi näkymää talolta puutarhan reunalle. Oksaläjät jäivät toistaiseksi odottamaan kuljetusta puuvajan viereen.

Tonttini viettää loivasti etelään, siinä on paljon pengerryksiä ja pihassa on jo paikkoja, joissa maa on paljastunut. Mehikasvia ja maksaruohoa on tullut näkyviin.

Tänään vietin kevään ensimmäistä kahvihetkeä puutarhamajan rappusilla.

Rakastan puutarhaa ja puutarhanhoitoa

Ryhdyn tänään 16.3.2012 pitämään puutarhablogia nimellä harjaneilikka. Nimen valitsin siksi, että olen onnistunut lisäämään harjaneilikkaa puutarhassani siitä lähtien, kun ymmärsin tämän kukan kasvamistavan. Samalla tavalla tutkimalla olen oman puutarhani kasvit oppinut tuntemaan.

Rakkauteni puutarhaan on syntynyt ja voimistunut vähitellen. Äidilläni oli omakotitalossamme Tikkurilassa puutarha. En kiinnittänyt siihen erityistä huomiota enkä ollut innostunut auttamaan häntä sen hoidossa. Ensimmäistä kertaa huomasin kiinnostusta puutarhanhoitoa kohtaan siinä vaiheessa, kun minulla oli jo lapsia. Muistan miten harmillista oli keskeyttää hyvässä vauhdissa oleva liuskekiveyksen rakentamistyö, kun lapset oli pakko laittaa nukkumaan. Nyt lapset ovat jo lähteneet omille teilleen ja minä saan touhuta puutarhassani niin pitkään kuin valoa riittää, parhaimmillaan klo 23:een asti.

Nykyinen puutarhani sijaitsee punamullatun mökin ympärillä metsän laidassa. Puutarha on vanha, se on ennen minun aikaani ollut kuulemma kukoistava, mutta ehtinyt kasvaa umpeen ennen muuttoani taloon 12 vuotta sitten. Olin onnekas, kun löysin sellaisen paikan, sillä yksi syy maallemuuttooni oli saada oma puutarha. Edelliset 10 vuotta olin asunut kerrostalossa Helsingissä unelmoiden joka kesä pitkistä illoista pihatöissä. Niiden kahdentoista vuoden aikana, jotka olen nykyisessä paikassa asunut, olen kaivanut maata, kantanut ja vierittänyt kiviä, kärrännyt soraa ja multaa, istuttanut uusia taimia, siirtänyt heinikosta löytämiäni taimia uusiin kukkapenkkeihin, leikannut pihassa olevia pensaita ja istuttanut uusia, sekä istuttanut uusia hedelmäpuita. Olen tutkinut kirjallisuuttakin, mutta enimmäkseen olen toiminut seuraamalla, miten kasvini viihtyvät ja miltä kokonaisuus näyttää.

Nyt on se vuodenaika, jolloin ajatukset siirtyvät yhä enemmän tulevaan puutarhakauteen. Nyt on myös hyvä aika aloittaa tämän blogin pitäminen.