Viime viikonlopun auringonpaiste ja lämpö kuivatti puutarhani ja pääsin mielipuuhaani. Onneksi olin ollut syksyllä ahkera ja tehnyt kunnon syyssiivouksen. Nyt sain nauttia pienestä siistimisestä ja kivien säätämisestä.
Sipulikasvit ovat hyvällä alulla ja sinivuokotkin auenneet. Kun vertaan edellistä vuotta, ei tilanne näytä sittenkään pahalta. Aikalailla samassa vaiheessa ovat kasvit, vaikka kevääntulo on ollut hyvin hidas. Eli lumen alla tapahtuu kasvua, vaikka on ollut pakkasta öisin.
Ikivihreät vuorenkilvet ovat jo nousseet pystyyn, vaikka paljastuivat lumen alta kovin kärsineen näköisinä.
Narsissit ovat jo kasvamassa ja joukossa on nousemassa myös keltapäivänliljan taimia. Taustalla näkyvä talo on naapurin.
Nämä krookukset istutin viime syksynä sitruunatimjamimättään keskelle. Yöksi laitan verkon päälle, etteivät peurat kävelisi päältä. Ne myös syövät näitä kukkia.
Syksyllä Portugalista tuomani kivet pääsivät nyt puutarhaani. Kivi on haurasta ja punaista niinkuin tiiliskivi.