Tämä puutarhavuosi on ollut poikkeuksellinen. Nilkkani murtui pahasti huhtikuun lopulla, jouduin pitämään kipsiä kolme kuukautta enkä saanut kahteen ensimmäiseen astua jalalla lainkaan.
Puutarhani ei kuitenkaan onneksi muuttunut sotkuiseksi viidakoksi, koska olin tehnyt täydellisen putsauksen jo syksyllä ja jo maaliskuun alussa hoitanut sen tiptopkuntoon sekä levittänyt kompostoitua hevosenlantaa pensaille ja perennoille. Suurin murheeni oli, etten päässyt puutarhaan kuljeksimaan ja taimenalkuja katselemaan. Suurinta osaa perennapuutarhaani kiertää penger, johon olen useaan kohtaan tehnyt kivistä portaat. Ne eivät ole turvalliset kyynärsauvoilla kuljettavaksi. Kesän aikana minulle kuitenkin tehtiin yhteen kohtaan turvalliset portaat puukehikolla, joten juhannuksen aikoihin pääsin lopulta alas.
Onneksi minulla on puutarhan hoidosta innostuneita ystäviä, joilta pyysin apua ruohoalueiden leikkaamiseen. Niinpä viidakkoa ei päässyt syntymään ja ikkunasta kaikki näytti hienolta. Eräs ystävistä kylvi yrttejä talon vieressä oleviin laatikoihin. Muista hyötykasvisuunnitelmista piti luopua, koska en ollut kykenevä kasteluhommiin. Sen kuitenkin luonto hoiti hyvin kesän aikana, mutta sitähän ei voinut tietää etukäteen.
Edellisenä kesänä istuttamani ja kylvämäni kukat kukoistivat ilman minun hoitoakin.
Kesän edetessä minua ei pidätellyt mikään puutarhahommista. Niinpä olen kurkotellut kyynärsauvojen varassa kitkemässä perennapenkkejä terveyteni uhalla. Heinäkuun lopulla kylvin kasvilaatikoihini siemeniä, joista osa kasvoi syötäväksi, osa ei itänyt lainkaan. Loppukesällä olin uudistamassa joitakin perenna-alueita ja syksyllä tein normaalit syystyöt.
Nyt odottelen innolla ensi kesää ja toivottavasti normaalia puutarhaelämää.
