torstai 29. elokuuta 2013

Loppukesä on ihanaa aikaa

Kylläpä kaikki on puutarhassa kookasta ja runsasta. 

Kuumimpien ja sateettomien päivien loputtua olen löytänyt itseni taas istuttamasta ja siirtelemästä kasveja. Tämä tarve ei tunnu loppuvan ja siitä olen mielissäni. Pelkkä katselu ja nauttiminen ei riitä minulle. Puutarhan rakentaminen on loputonta hiomista ja oikeiden mittasuhteiden etsimistä.

Ennen syksyn raivauksia aion vielä heitellä siemeniä ja istuttaa lisää sipulikasveja. Kaverini Maija-Liisa haluaa luopua monista yrteistä omassa puutarhassaan ja niiden siirto on hoidettava. Odotan vähän sadetta ennenkuin ryhdyn siihen. 

 Humala peittää pergolan pylväät

 Pallohortensin jouduin leikkaamaan keväällä alas, kun lumi oli painanut sen lakoon. Kesän aikana kasvoi uudet varret, joihin tuli kukat.



 Puutarhamajan sisällä on ihana hämyisä tunnelma iltavalaistuksessa.

Verannan ikkunalla on tänä kesänä ollut muhkea kukkaloisto, pelargonioita sekä vaahtera-aulia.