perjantai 16. maaliskuuta 2012

Rakastan puutarhaa ja puutarhanhoitoa

Ryhdyn tänään 16.3.2012 pitämään puutarhablogia nimellä harjaneilikka. Nimen valitsin siksi, että olen onnistunut lisäämään harjaneilikkaa puutarhassani siitä lähtien, kun ymmärsin tämän kukan kasvamistavan. Samalla tavalla tutkimalla olen oman puutarhani kasvit oppinut tuntemaan.

Rakkauteni puutarhaan on syntynyt ja voimistunut vähitellen. Äidilläni oli omakotitalossamme Tikkurilassa puutarha. En kiinnittänyt siihen erityistä huomiota enkä ollut innostunut auttamaan häntä sen hoidossa. Ensimmäistä kertaa huomasin kiinnostusta puutarhanhoitoa kohtaan siinä vaiheessa, kun minulla oli jo lapsia. Muistan miten harmillista oli keskeyttää hyvässä vauhdissa oleva liuskekiveyksen rakentamistyö, kun lapset oli pakko laittaa nukkumaan. Nyt lapset ovat jo lähteneet omille teilleen ja minä saan touhuta puutarhassani niin pitkään kuin valoa riittää, parhaimmillaan klo 23:een asti.

Nykyinen puutarhani sijaitsee punamullatun mökin ympärillä metsän laidassa. Puutarha on vanha, se on ennen minun aikaani ollut kuulemma kukoistava, mutta ehtinyt kasvaa umpeen ennen muuttoani taloon 12 vuotta sitten. Olin onnekas, kun löysin sellaisen paikan, sillä yksi syy maallemuuttooni oli saada oma puutarha. Edelliset 10 vuotta olin asunut kerrostalossa Helsingissä unelmoiden joka kesä pitkistä illoista pihatöissä. Niiden kahdentoista vuoden aikana, jotka olen nykyisessä paikassa asunut, olen kaivanut maata, kantanut ja vierittänyt kiviä, kärrännyt soraa ja multaa, istuttanut uusia taimia, siirtänyt heinikosta löytämiäni taimia uusiin kukkapenkkeihin, leikannut pihassa olevia pensaita ja istuttanut uusia, sekä istuttanut uusia hedelmäpuita. Olen tutkinut kirjallisuuttakin, mutta enimmäkseen olen toiminut seuraamalla, miten kasvini viihtyvät ja miltä kokonaisuus näyttää.

Nyt on se vuodenaika, jolloin ajatukset siirtyvät yhä enemmän tulevaan puutarhakauteen. Nyt on myös hyvä aika aloittaa tämän blogin pitäminen.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, kun saan seurata sanoin ja kuvin ihanan pihasi elämää. Nyt onnistuin saamaan kommenttinikin julki, joten arvannet kenen nimimerkki on luodotar.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa seuraamaan, ymmärsin kuka olet!

    VastaaPoista