keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vielä riittää kukkia

Sateinen kesä on kääntynyt varsin kuivaksi loppukesäksi. Perennat näyttävät välillä huolestuttavan nuupahtaneilta, vaikka luulisi niiden saaneen vettä yllin kyllin. Ehkä ne tottuivat runsaaseen veteen ja kärsivät uudesta tilanteesta. Lämmintätäkin on ollut, vaikka yölämpötilat heiluvat jatkuvasti lämpimästä kylmään.

Perennat tarvitsevat hoitoa varsin vähän. Kannattaa kitkeä ahkerasti rikkaruohot alkukesästä, kun ne näkyvät helposti matalien kasvien väleissä ja irtoavat myös helposti. Se palkitsee, sillä loppukesä menee satunnaisia heinätupsuja nyppiessä. Kasvien siirtämiset kannattaa lykätä vielä pitemmälle syksyyn, kun on kosteaa ja kasvukausi päättynyt. 

Hyötyviljely ei selvästi ole minun juttuni. Istutin kaksi tomaatintainta, joissa on toistaiseksi vain vihreitä tomaatteja. Näyttää, että ne eivät aio kypsyä. Paikka on ehkä liian varjossa. Kurkusta olen saanut pikkuisen satoa ja kurpitsassa on neljä pikkiriikkistä alkua. Vaikea uskoa, että ne ehtisivät kasvaa tarpeeksi. Salaattia olen sentään saanut ja persiljasato on vielä kasvamassa. Mustaherukoita on sen sijaan tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. En kerää niitä kerralla, vaan käyn pensaassa syömässä. Siten ne ovat mielestäni parhaita. Punaherukkasato tuli sen sijaan syötyä kaikista kolmesta pensaasta yhdellä rupeamalla.

Vielä on kukkivia perennoita väripilkkuina. Tätä kirjoittaessa harmaamalvikit ovat juuri lopettaneet, mutta harmaakäenkukat vielä jatkavat. Samoin jalopäiväkakkarat ovat kukkineet pitkään. Ihana pallohortensia, joka tänä vuonna on todella räjähtänyt kasvuun, kukkii vielä pitkään ja sen kuivuneet kukat ovat näyttäviä koko talven. Kallinauhus kukkii tänä vuonna kookkaammilla kukilla kuin aikaisemmin ja rusopäivänlilja on hitaasti, mutta sinnikkäästi lisääntynyt yhdestä taimesta pieneksi ryhmäksi. Syysasteri kasvaa korkeampana kuin koskaan ja aloittelee kukintaansa. Akileijan, harjaneilikan, sormustinkukan, harmaakäenkukan ja kurjenkellon siemenet kerään talteen. Annan niitä muille ja heittelen  haluamiini paikkoihin. Taimia ilmestyy tietysti muuallekin, josta ne voi poistaa, jos haluaa.






















Kerroin kesän alussa, että olen tekemässä ensimmäistä puutarhaa toiselle henkilölle. Koko kesän kestänyt projekti on nyt valmis. Teen siitä eri tekstin nimellä Annan puutarha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti