torstai 4. lokakuuta 2012

Tonttini ja puutarhani rakenne

Vihdoinkin sain valmiiksi piirrokset tontistani ja puutarhastani. Kesän alusta asti ne ovat olleet tekeillä. Piirtämisen jälkeen piti hankkia värikyniä, jotta saisi erilaiset alueet erotettua toisistaan. Kävin kolmeen kertaan ostoksilla, kun värit eivät koskaan riittäneet. Tein myös värityksiä moneen kertaan, kun en ollut tyytyväinen värien valintaan. Tänään sain vihdoin tekstit paikoilleen.

Kuvat eivät silti kerro kaikkea, koska pihani on todella monimuotoinen. Kuvan alareunassa on etelä ja yläreunassa pohjoinen ja maa nousee kohti pohjoista koko ajan. Täysin tasaisia alueita ei paljon ole. Nousu ei kuitenkaan ole sama koko tontin leveydellä. Välillä on jyrkkiä penkereitä, joita on muodostettu kivien avulla ja välillä loivempaa nousua.


Kuvien mittasuhteet eivät varmaan täysin pidä paikkaansa. Ne on piirretty silmämäärällä. Hiekka-alue, jonka keskellä talo seisoo, sijaitsee korkeammalla kuin alapuutarha ja niiden välillä on pengeretty perennapenkki, joka on kalteva myös pohjois-etelä-suunnassa. Alapuutarha yhdistyy yläpuutarhaan myös pengerryksellä, johon on tehty kaksi kulkukohtaa kivistä, molemmin puolin nuotiopaikkaa. Kun istuu yläpuutarhan penkillä, näkee hyvin tontin alareunassa kulkevan maantien tapahtumat.

Paljaassa metsärinteessä kasvaa vähän puolukanvarpuja ja keskellä nyt jo isoksi kasvanut tammi. Se oli aika pieni, kun muutin taloon 12 vuotta sitten. Olen siirtänyt rinteeseen kanervaa ja istuttanut myös muutamia kääpiökatajia. Tulevaisuudessa sitä ei toivottavasti enää voi nimittää paljaaksi metsärinteeksi.


Alapuutarha on myös lievästi kalteva kohti pohjoista ja sijaitsee alempana kuin muu piha. Sitä kiertää idässä ja pohjoisessa kivistä ja perennoista rakennettu penger. Välissä on kulkemista varten kivistä kootut portaat. Suunnittelen vielä rautakaiteiden tilaamista portaiden sivuun kulkemisen tekemiseksi turvalliseksi.

Alapihan alueella ovat kaikki puutarhani hedelmäpuut ja marjapensaat. Kaikki ovat minun istuttamiani ja siksi vielä pieniä eivätkä tuota erityisesti. Kaksi vanhaa omenapuuta kaatuivat tyvilahon runtelemina jo vuosia sitten. Tontin etelälaidassa kulkee maantie. Olen istuttanut aidaksi syreenejä ja rusopajuangervoja sekä väliin kaksi terijoensalavaa. Kataja ja hansaruusut olivat pihalla ennestään.

Alapuutarhassa on myös kaksi istuttamaani pihlajaa, joista toinen on tänä kesänä istutettu ruotsinpihlaja. Ne ovat vielä pieniä ja kasvavat tosi hitaasti. Kulmassa kasvava lehmus on alkanut itsestään. Alussa leikkasin sitä pois, mutta nyt se on saanut kasvaa jo vuosia ja alkaa näyttää puulta. Odotan sen kasvavan kunnon puuksi. Toivon sen suojaavan taloa sateelta ja tuulelta, joka usein tulee siltä suunnalta.

Alapuutarhan yläpengerryksessä kasvava angervopensasrivistö on yksi niitä asioita, joka on saanut olla entisellä paikallaan. Se on todella hieno tilanjakaja.

1 kommentti:

  1. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.

    VastaaPoista