Tänä vuonna talvi tuli aikaisin. Lunta satoi marraskuun alussa ihankuin tammikuussa ja se jäi maahan. Saatiin nauttia pikkupakkasesta muutama viikko, kunnes lämpeni nollan yläpuolelle myös yöajaksi ja lumi suli pois. Minulla jäi puutarhan syystyöt kesken lumen takia. Lehtipuut eivät olleet edes pudottaneet kaikkia lehtiä ja siksi haravointi jäi tekemättä puiden lähistöltä. Myös osa perennoista jäi katkaisemasta. Katkaisen aina kaikki syksyn puolella, etten häiritsisi kasvun alkua keväällä.
Lumen sulettua jatkoin puutarhatöitä pikkuhiljaa ja viimeisen haravoinnin tein metsärinteessä ison tammen alla lauantaina. Sunnuntain vastaisena yönä satoi ohut lumikerros, joka ei ole sulanut pois.
Tänään maanantaina saimme pikku pakkasen ja ohuenohuen lumikerroksen lisäksi auringonpaistetta ja niinpä oli otollinen hetki kuvata puutarha loppuvuoden asussa.
Metsärinteessä on kaunis tammi, jonka lehtien putoamista joutuu odottamaan. Haluan haravoida ne syksyllä pois. Kaikki näyttää silloin paljon paremmalta.
Sinivuokkojen ikivihreät lehdet näkyvät istuimen alla. Tämä nurkka puutarhassani on täynnä kukkia.
Angervopensaiden oksat punertavat talvella kauniisti. Puutarhassa on syksylläkin paljon värejä.
Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Kauneutta löytyy puutarhasta tähänkin aikaan vuodesta ja sen rakenteet näkyvät nyt niin selkeästi. Hienoja pengerryksiä sinulla ja tuo huvimajasi, se on niin kaunis <3
VastaaPoista